
Tuija Saarenpään kassalta katsottuna huolestuttavinta lasten ja nuorten elämässä on se, että heiltä puuttuu tekemistä.
Ei tupakkaa alaikäisille »
Muita hyviä käytäntöjä »
Takaisin tienviittaan »
Kassamyyjäkin on arjen aikuinen
| Alepassa Helsingin Vuosaaressa kassajonossa on lapsia ja nuoria jo aamutuimaan. ”Monet lapset tulevat jo ennen kouluun menoa kauppaan ja ostavat energiajuomia. Niitä voi joku ostaa monta tölkkiä päivässä”, tietää 11 vuotta kassatyötä tehnyt Tuija Saarenpää. ”Sanon usein, että toi ei voi olla hyväksi sun terveydelle. En tajua, miksi energiajuomissa ei ole ikärajoja.” Tuija Saarenpäälle tämän Alepan asiakkaat ovat käyneet tutuiksi. Kassalla pääsee seuraamaan naapuruston lasten kasvua. ”Tämä on tällainen kyläkauppa, jossa käydään joka päivä. Lasten kanssa jutellaan kuulumiset, he kertovat mitä ovat tehneet ja minne ovat menossa”, Saarenpää kertoo. ”Välillä voin kysyä joltain lapselta, oletko ollut duunissa vai mistä olet saanut noin paljon rahaa, tai että onko sulla karkkipäivä tänään.” Kassamyyjän tehtävä ei Tuija Saarenpään mielestä ole puuttua vanhempien kasvatukseen. ”Silti en anna nuorten kiroilla kaupassa. Minusta se on inhottavaa, koska meillä käy paljon myös vanhuksia. Vakiolauseeni on: ’täällä on naisia ja lapsia, ei kiroilla tai menette ulos kiroilemaan’.” Myös säädettyjä ikärajoja täytyy valvoa, sen määrää jo lakikin. ”Puutun tosi paljon peliautomaattien käyttöön. Kysyn nuorilta aina papereita, ja jos vastaukseksi tulee oota vähän, laitan pelin heti kaukosäätimellä poikki.” ”Kerran annoin porttikiellon kauppaan noin 13-vuotiaalle pojalle, joka aina karkasi pelikoneelle. Viikon päästä hän tuli ja pyysi anteeksi huonoa käytöstään. Porttikielto loppui siihen.” Työ kasvattaa tietyt tuntosarvet: Tuija Saarenpää seurailee tottuneesti kaupan tapahtumia ja huomaa monesti näpistäjänkin. Varastamisesta seuraa aina poliisikyyti kotiin. ”Kerran lipsuin siitä, kun kiinni jäi kaksi pikkutyttöä perheistä, jotka käyvät meillä joka päivä. Soitin poliisin sijaan vanhemmille. Kun isä tuli, hän hyökkäsi ensimmäisenä minun kimppuuni ja pyysi todisteita. On hyvä käytäntö, että poliisi hoitaa nämä asiat.” Monet näpistelijöistä ovat kiinni jäädessään pahoillaan, itkevätkin. Toisia ei voisi vähempää kiinnostaa. ”Yhden kerran on kiinni jäänyt poika tullut muutaman tunnin päästä isänsä kanssa takaisin kauppaan ja halunnut pyytää anteeksi.” Tuija Saarenpään kassalta katsottuna huolestuttavinta lasten ja nuorten elämässä on se, että heiltä puuttuu tekemistä. ”Monet lapset tulevat ennen koulua kauppaan ja juoksevat meillä koko illan koulun jälkeen. Ei ole kai paikkoja, mihin he voisivat mennä viettämään iltaa. Sitten aletaan pyöriä joukossa, jossa tyhmyys tiivistyy, ja hyvästäkin lapsesta voi tulla liian rohkea.” |
Ei tupakkaa alaikäisilleKassatyössä kannetaan vastuuta nuorista myös valvomalla tupakan ja alkoholin ostamisen ikärajoja. Alle 23-vuotiaan näköiselle ei myydä, jos ”paperit ovat autossa”.”Olen itsekin ollut nuori, muistan kyllä ne selitykset. Monesti ihmettelen, miten tyhmänä ne ihmistä pitävät”, Tuija Saarenpää nauraa. ”Minulta valvonta tulee luonnostaan. Jos joku rutisee, voin sanoa vaikka, että olet hyvin säilynyt. Muistutan, että sitten ei tunnu kivalta, kun papereita lakataan kysymästä!” |
Muita hyviä käytäntöjä
|
